Takaisin artikkeleihin

Tässä tehtävässä onnistuminen mitataan Suomen brutto­kansantuotteella – etsimme toimitusjohtajaa.

Suomen hallitus on asettanut 75% työllisyystavoitteen, ja hyvästä syystä. Vain työllisyyden kasvu turvaa hyvinvointimme.

Uusien työpaikkojen syntyminen riippuu vahvasti kansainvälisillä B2B-markkinoilla toimivien yritystemme menestyksestä.

Suomalaisten yritysten tutkimus- ja tuotekehitysosaaminen on korkealla tasolla, ja Suomi maana arvioidaan säännöllisesti kansainväliseen parhaimmistoon innovatiivisuutta, kilpailukykyä ja yritysten toimintaympäristöä arvioivissa mittauksissa.

Aina on kuitenkin varaa parantaa. Yksi asia, jossa emme vielä ole maailman huippua on innovaatioiden kaupallistaminen. Huippuosaamisemme löytää markkinansa paremmin, kun panostamme enemmän tuotteistamiseen, kaupallistamiseen, myyntiin ja määrätietoiseen markkinoille viemiseen.

Kaupallisten menestystarinoiden rakentaminen on sydämen asia Salomaa Yhtiöille. Ehdotamme kansalliseksi tavoitteeksi Suomen nostamista kaupallistamisen maailman kymmenen parhaan maan joukkoon vuoteen 2030 mennessä.

Osana tavoitteen toteuttamista olemme perustaneet uuden yrityksen, Proof Advisoryn. Sen tehtävä on auttaa suomalaisia yrityksiä olemaan kansainvälistä huippua myös kaupallistamisessa.

Nyt etsimme toimitusjohtajaa, joka jakaa intohimomme.

Etsimme nyt toimitusjohtajaa vastaamaan Proofin nopeasta ja kannattavasta kasvusta. Jaatko sinä intohimomme?

Sinulta odotamme

  • Kokemusta B2B-yrityksen kansainvälisistä kaupallistamisen, myynnin, markkinoinnin tai viennin johtamisen tehtävistä.
  • Kokemusta asiantuntijaliiketoiminnasta, esim. työskentelyä konsultointiyrityksessä jossain vaiheessa uraasi.
  • Kykyä osallistua asiantuntijana ja tiimin jäsenenä asiakasprojektien toteuttamiseen.
  • Laajaa henkilökohtaista kontaktiverkostoa yrityselämässä.
  • Asiantuntijapalveluiden myyntitaitoa ja -halua.
  • Ennakkoluulottomuutta, energiaa, toimeen tarttumisen ja asioiden läpiviemisen taitoa.
  • Suomen ja englanninkielen taitoa. Muu kielitaito lasketaan eduksi. Tarjoamme:
  • Ainutlaatuisen tekemisen, näkemisen ja oppimisen paikan uutta ahnaasti kehittävässä asiantuntijatiimissä.
  • Asiakasprojekteja eri aloilla toimivien tavoitteellisten toimeksiantajien kanssa.
  • Salomaa -yhtiöiden tuen liiketoiminnan kehittämiseen.
  • Yrityksen tuloksellisuuteen sidotun palkkauksen.
  • Mahdollisuuden luoda koko Suomelle tärkeitä menestystarinoita.

Proof Advisory Oy on osa Salomaa Yhtiöitä

Proof Advisory Oy on osa Salomaa Yhtiöitä. Salomaa on alansa suurin suomalainen yhtiöperhe, jonka asiantuntemus kattaa kaikki markkinoinnin ja viestinnän osa-alueet. Yhdistelmä luovuutta, dataa ja teknologiaa. Salomaan yhtiöperheeseen kuuluvat Dagmar, SEK, Quru, Voitto sekä Kaski Agency. Salomaalla on yhteensä 400 asiantuntijaa, myyntikate oli tilikaudella 2018–2019 noin 35 milj. euroa. Lue lisää proof.fi ja salomaa.fi

Kiinnostuitko?

Jos sinulla on mielessä kysymyksiä tehtävästä, kerromme siitä mielellämme lisää: Aki Hyryläinen puh. +358 400 200878 (Mercuri Urval) ja Santtu Rautiainen +358 44 500 6557 (Mercuri Urval) sekä seuraavina aikoina Antti Kärävä (Salomaa) puh. +358 500 901901 pe 11.10. klo 9-12, ti 22.10. klo 13-16 ja ma 28.10. klo 13-16.

Tiedätkö olevasi juuri oikea ihminen tähän tärkeään tehtävään? Lähetä CV sekä vapaamuotoinen hakemus palkkatoiveineen tämän linkin kautta 31.10.2019 mennessä kertomalla meille motivaatiostasi ja osaamisestasi. Haun viitenumero Mercuri Urvalin järjestelmässä on FI-14589.